Ajankohtaista
     
 
Ajankohtaista

14.09.2012 12:50
Pajamaan ennätysvuosi 2011

Tilivuosi 2011 oli Pajamaan Partners Oy:n 12. toimintavuosi. Yleisestä vaatimattomasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta vuodesta muodostui yhtiöllemme erittän hyvä. Luovutusvoittoverotuksen kiristyminen kiihdytti myyjien myyntihaluja. Yrityskauppojen neuvonantajaroolin ohella avustimme useiden sukupolvenvaihdosten suunnittelussa ja toteutuksessa sekä due diligence –tarkastuksissa.



14.09.2012 12:50
Ourex Oy johdon omistukseen

Avustimme Ourex Oy:n omistusjärjestelyssä, jossa yhtiön avainhenkilöt tulivat jatkavan Ourex Oy:n pääosakkaiksi. Ourex Oy on työtilojen ilmanpuhtauteen erikoistunut järjestelmätoimittaja, jonka liikevaihto on noin 5 miljoonaa euroa.



14.09.2012 12:50
Lasijulkisivurakentaja uuteen omistukseen

Toimimme neuvonantajana omistusjärjestelyssä, jossa Normek Oy osti lasijulkisivuratkaisuja toimittavan Botnia Fasad Oy:n osakekannan. Botnia Fasad työllistää tällä hetkellä noin 30 henkeä ja sen liikevaihto on noin 8 miljoonaa euroa. Järjestely toteutettiin huhtikuussa 2011.



14.09.2012 12:50
Ympäristöpalveluyritykset Delete Groupiin

Olimme myyjien neuvonantajana yritysjärjestelyssä, jossa Delete Group Oy hankki Lifa Palvelut Oy:n, ASB-yhtiöt Oy:n, Ympäristöpalvelut Enviroc Oy:n ja Rikano Purkupalvelut Oy:n osakkeet. Yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto oli yli 20 miljoonaa euroa ja ne tulivat osaksi Delete Groupin teollisuuden ja rakentamisen ympäristöpalveluihin keskittyvää Erikoispurku-liiketoiminta-aluetta. Järjestely toteutettiin kesäkuussa 2011.



14.09.2012 12:50
Konepaja-alalle uusi vahva toimija

Avustimme joulukuussa 2011 pirkanmaalaisen metalliteollisuuden rakennejärjestelyssä Tampereen Konepajat Oy hankkiessa omistukseensa Riikonen Group Oy:n ja Lehti Group Oy:n osakkeet. Tampereen Konepajat Oy –konserni työllistää lähes 200 henkilöä ja sen liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa.



14.09.2012 12:50
Nisamon toiminta jatkuu

Toimimme ostajan neuvonantajana, kun Tampereen Konepajat Oy hankki joulukuussa 2011 Componenta Finland Oy:n omistaman Nisamon konepajan liiketoiminnan. Perustetun Nisamo Oy:n liikevaihdoksi ennakoidaan noin 3 miljoonaa euroa.



14.09.2012 12:50
Trimaster saksalaiskonserniin

Avustimme myyjää osakekaupassa, kun saksalainen Multivac-konserni hankki omistukseensa korkean teknologian automaatio- ja robottisovelluksia toimittavan Trimaster Oy:n osakekannan. Trimaster Oy:n liikevaihto on noin 3 miljoonaa euroa. Järjestely toteutettiin marraskuussa 2011.



22.11.2010 11:48
Yrityksiä järjestellään aktiivisesti

Olemme avustaneet asiakasyrityksiämme kuluvan vuoden aikana useissa elinkeinoverolain mukaisissa yritysjärjestelyissä. Jakautuminen on käyttökelpoinen järjestely valmistauduttaessa yrityskauppaan tai sukupolvenvaihdokseen. Sulautumisella yrityskaupan ostokohde integroidaan lopullisesti vastaanottavaan yhtiöön ja selkeytetään yhtiörakennetta. Osakevaihto tarjoaa keinon, jolla voidaan toteuttaa verotehokkaasti esimerkiksi toimialajärjestelyjä.

Avustimme muun muassa Isännöinti Ilkka Saarinen Oy:n ja Hervannan Isännöitsijätoimisto Oy:n osakkaita yhtiöiden yhdistyessä yli 20 ammattilaisen toimistoksi syksyllä 2010.



22.11.2010 11:45
Tlitoimistoala ketjuuntuu

Tampereen Tilitoimisto Oy yhdistyy valtakunnalliseen Talenom-ketjuun. Tampereen Tilitoimisto –konsernin palveluksessa on 35 taloushallinnon ammattilaista, jotka yhdistävät voimansa Talenomin Tampereen yksikön kanssa. Yksikön vetäjänä jatkaa HTM Juha Järvisalo. Toteutimme osakejärjestelyn osana myyjäyhtiön osakastiimiä.

01.07.2010 08:48
Suomen Nauhatehtaalle uudet omistajat

Ulkohankinta Perttunen Oy ja tamperelainen sijoittajaryhmä ovat hankkineet liiketoimintakaupalla SNT-Group Oy:n harjoittamat liiketoiminnot. Konsernin liikevaihto on yli 10 miljoonaa euroa. Konserniin kuuluvat emoyhtiön ohella tytäryhtiöt Lankatuonti Oy, Tupler Oy ja Safeplast Oy.

Suomen Nauhatehdas valmistaa ja maahantuo tuotteita vaatetus-, jalkine- ja huonekaluteollisuudelle. Tupler Oy valmistaa laminaatti- ja parkettilattioiden alusmateriaaleja. Safeplast Oy valmistaa letkunsuojia ja letkujen niputustuotteita mm. kone- ja laitevalmistajien käyttöön. Avustimme ostajaa kaupan strukturoinnissa ja keräsimme hankkeen toteuttamiseen vaaditun sijoittajaryhmän. (kesäkuu 2010) 



01.07.2010 08:40
Intera osakkaaksi Toivonen Yhtiöihin

Suomalainen pääomasijoittaja Intera sijoittaa teollisuuden ja rakentamisen jätteidenkäsittelyä ja vaativaa purkutoimintaa harjoittavaan Toivonen Yhtiöihin. Yhtiön liikevaihto on noin 15 miljoonaa euroa. Antero Toivonen jatkaa yhtiön toimitusjohtajana sekä yhtenä omistajana. Avustimme Intera Equity Partners Oy:tä hankkeen toteutuksessa. (kesäkuu 2010)

01.07.2010 08:28
Tampereen Huoltamotekniikka ja Wennstrom yhdistyivät

Öljy- ja kaasualan rakentamiseen ja kunnossapitoon erikoistunut Tampereen Huoltamotekniikka Oy ja polttonesteiden kuljetuskalustoon mittareita, pumppuja ja tarvikkeita toimittava Wennstrom Flow Control Oy yhdistyvät syksyn 2010 aikana THT Wennstrom Oy -nimiseksi yritykseksi. Yhtiön omistaa ruotsalainen Wennstrom Flow Control Ab, joka hankki Huoltamotekniikan osakekannan kevään ja kesän 2010 aikana. Suomalaisen tytäryhtiön liikevaihto nousee 6 miljoonaan euroon. Avustimme Tampereen Huoltamotekniikka Oy:n myyjiä yritysjärjestelyssä. (kesäkuu 2010)



01.07.2010 08:23
Kunnossapitoalan yrityskauppa

Avustimme myyjää Kangasalan Pajaservice Oy:n osakekaupassa. Yhtiön pääomistus siirtyi yhtiön työntekijöille. Pajaservice on työstökoneiden kunnossapitoon erikoistunut yritys, jonka liikevaihto on noin 3 miljoonaa euroa. (kesäkuu 2010)

28.10.2009 10:27
Kuljetusalan rakennejärjestely

Kuljetus Pekka Laine Oy:n liiketoiminnot ja Tuorekartano Oy:n kuljetustoiminnot yhdistyivät uudeksi Kuljetus Pekka Laine Oy:ksi. Avustimme kaupan osapuolia järjestelyssä (kevät 2009).



28.10.2009 10:25
Botnia Fasad Oy - vähemmistöosakkaan irtautuminen

Avustimme Botnia Fasad Oy:n osakkaita vähemmistöosakkaan irtautuessa yhtiön omistuksesta (kevät 2009).

28.10.2009 09:22
Rengasneliölle uudet omistajat

Avustimme myyjiä Rengasneliö Oy:n osakekaupassa (syksy 2009). Yhtiöllä on perinteisen rengasliikkeen ohella vahva osaaminen raskaan kaluston renkaiden pinnoittamisessa.



28.10.2009 09:19
Ski Safari Oy:n omistajanvaihdos

Avustimme myyjiä Ski Safari Oy:n osakekaupassa (syksy 2009). Ski Safari Oy on Suomen johtava laskettelurinteiden turvavälineiden toimittaja.

28.10.2009 09:18
Jussinhannan Leipä Oy:lle uusi omistaja

Avustimme myyjiä Jussinhannan Leipä Oy:n omistusjärjestelyssä (kevät 2009). Jussinhannan Leipä on perinteikäs tamperelainen leipomo, jonka palkkalistoilla on yli 20 alan ammattilaista.

 
     

 
Pajamaa Partners Oy

Kauppakatu 11 C, 5. krs

33200 Tampere

Puh. +358 (03) 261 0700

Fax. +358 (0)3 261 0701